erään tuolin tarina

Ette arvaa kuinka iloinen rouva täällä kirjoittelee!! Piipahdettiin ekstempore reissu Porvoossa, kauniissa kesäkaupungissa tänään päiväseltään. Kierreltiin pikkuputiikkeja vanhassa kaupungissa, lähinnä nautittiin ihanista jutuista silmillämme, kamerakin unohtu aamuhässäkässä kotio. Pihakirpparilla silmäni iskeytyivät nurkassa lojuvaan tuoliin. Kysäsin myyjältä onko tuoli kaupan. Myyjä vastasi että onkai se, mitä tarjoot. Heitin takaisin et sano sää lähtöhinta niin keskustellaan siitä. Vastaus oli ''miten olis vaik parikymppii?'' Mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun yritin peitellä innostusta. Tokaisin, ettei tuon hintaista tuolia voi tänne jättää, ja niin lähti Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Domus-tuoli uuteen, rakastavaan kotiin. Toki tiesin, että tuoli on huomattavasti arvokkaampi kuin myyjän ilmoittama hinta, ja vähän huijarilta tuntui olo kauppojen jälkeen. Myyjä selvästikään ei ollut tietoinen mikä tuoli hällä käsissään oli, ja mitä siitä huutokaupoissa maksetaan. Mielestäni tuoli on loistavassa kunnossa, tietysti pientä elämisen jälkeä on, mutta kaikki on melko huomaamattomia ja täysin ymmärrettäviä. 

Heti alkoi visiot pyöriä, että olisko valkoisena tuoli paras meän kotiin, mutta hetken ajattelin sitä tuollaisena katsella ja tuumailla että josko vain lakkapinnan uusisi, vai mitä tekisi. Onko ehdotuksia? Tarkkaa sijoituspaikkaakaan sillä ei vielä ole, mutta seilailkoot ja etsikööt paikkaansa vielä.