Chrome - Link Select -->

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

eilinen

Rakas poikamme kastettiin eilen. Ristiäispäivä oli ihana. Kaikki läheisimmät oli mukana ja poika sai loistavat kummit. Onni on suuri läheisten joukko ympärillä. Tunnelma oli lämmin ja rakastava. 

Aiemmin hehkuttamani rantun kastemalja pääsi nyt käyttöön ja palveli tehtävässään oikein hyvin. Kastepöydällä oli myös Kastehelmi-kynttilänjalka ja Pentikin pyöreässä maljakossa sievä valkovihreä kukkakimppu. Kastemekko on äitini tekemä, kaunis  selkeälinjainen pellavainen mekko ilman sen kummempia hörselöitä, ja mekko on täydellinen kopio suvussa kiertäneestä, isän äitini tekemästä kastemekosta. 


Pojan kutsumanimeä on käytetty jo syntymästä lähtien, sillä emme halunneet pojan jäävän kovin pitkäksi aikaa ''vauvaksi''. Toinen nimi oli salaisuus ja tuli julki vasta eilen, että oli edes jotain jännättävää läheisillä. 

12 kommenttia :

  1. Kaunis kastemekko pojalla, yksinkertainen. Meillä kiertänyt myös kastemekko, joissa juurikin sitä hörsylää (tosin ei kamalasti). Mekko äitini tekemä, ja kaikki sisarieni lapset puvussa kastettu ja nimet kirjailtu helmaan, joten tärkeä mekko meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, tykkään tuosta ihan valtavasti. Ja jos perinnemekossa hörsylää olisi, ei se suuremmin haittaisi, mutta tuon mekon hörsylättömyys on hyvin suuri plussa! :)

      Poista
  2. Tosi ihana tuo kastemekko! Ja tuo pöytä yksinkertaisene asetteluineen. Mulla on ollut tosi pitkään jo tulla kattoo teidän pojua niinkun puhuttiin, mutta nyt kun oon ollut reilu pari viikkoa jo flussassa niin en oo viittinyt tulla tartuttamaan pientä. Alkaa kuitenkin jo olo paranee, joten ois kyllä kiva nähdä tää söpöliini! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, pöydänkin sain onneksi mieleisekseni. :) Kiva kun pääsit nyt käymään!! :)

      Poista
  3. Todella kaunista. Tilaisuus oli varmasti kaunis ja ikimuistoinen.

    VastaaPoista
  4. Kauniin yksinkertainen kastemekko! Meilläkin on suvussa kiertävä äitini tekemä mekko, jossa moni meistä on kastettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, todella sievä mustakin tuo mekko. Monilla tuntuu olevan suvussa kiertävä mekko, ja onhan se hyvä juttu!

      Poista
  5. Kauniit kuvat ♥ Minä olen ollut nyt niin uppeluksissa töissä, että teidän vauvauutisetkin ovat menneet ohi. Paljon onnea vielä jälkikäteen pojasta ja ristiäisistä!

    VastaaPoista
  6. On kyllä upea, yksinkertainen niin mekko kuin kastepöytä!

    VastaaPoista

Kirjoitahan sana tai useampi!