Muutosta asti, remontin valmistumisesta asti vielä ahkerammin, oon etsinyt ruokailuhuoneeseen sopivia varjostimia taikka koko lamppuja. Halusin valkoiset, katkaistun kartion malliset ja melko pienet varjostimet. Eihän niitä löytynyt ei sitten mistään. Viime viikonloppuna ikealla kasviostoksilla bongasin ruukun, josta sain heti idean tehdä niistä valaisimet. Ei tarvinnut kuin yhdet poraukset pohjiin ja abot, siinon valot, oikein kivat valot, jotka valaisee juuri sopivasti, ei liikaa, eikä liian vähän. Ehkä joku syksyinen ilta kuvaan ne valot päällä. Käyn vähän väliä kotona ollessa niitä kurkkimassa ja ihailemassa. Tykkäättekö te?
Kuvissa myös iki-ihana Artekin liina, Aitasta sen puoleen hintaan hain. Siitäkin tykkään valtavasti! Ollaan pähkäilty tuolien vaihtamista penkkeihin. Tai tuolien maalaamista valkoisiksi, mutta äh, ei päästä yhteisymmärrykseen, eikä sen puoleen kumpikaan osaa päättää mitä oikein edes haluaisi. Pöydän jalat on kuitenkin vaihtoon menossa, kunhan uudet saadaan hiottua ja maalattua. Niistä siis piakkoin lisää…
Kiva idea ja toteutus!
VastaaPoistaKiitos, joskus välähtää ja heti on toimeen ryhdyttävä! :)
PoistaOnpa kivan malliset noi lamput! Eikä kyllä ensimmäisenä tulis mieleen että tehty kukkaruukuista, hyvä idis :)
VastaaPoistaKiitos, munstakin malli on juuuri oikea. Mieskin vähän ikealla tuumas, notta oonko tosissani :D
PoistaKivat lamput saitte! Mulla ei ois tullu varmaan mieleenkään mistään kukkaruukusta rueta muokkaamaan, arvostan niin ku joku osaa kehitellä kaikkia nuin hienoja ideoita! :D
VastaaPoistaEikös vaan! En usko että monella muullakaan olis tullu, epätoivoisena miettii vähän kaikenlaista toteutustapaa päässä olevalle visiolle. :)
PoistaMahtavat lamput! :) joillaki välähtää :)
VastaaPoistaKiitos paljon, välillä ollaan luovia, mutta yleensä kyllä ei… :)
Poista