Chrome - Link Select -->

perjantai 10. tammikuuta 2014

kolmaskin

Joululomareissulla löytyi toinenkin verho, nyt on joka huoneessa. Marimekon outletissa viiden metrin valmispalalle ei jäänyt hintaa montaa kymmentä euroa. Mustavalkoinen makuuhuoneemme sai kyseisen verhon, vielä mietin pitäisikö lyhentää verhoa vielä niin, että se juuri ja juuri koskettaisi lattiaa. Alunperin hakusessa oli vielä enempi valkovoittoinen kuvio, mutta halusin kuitenkin rikkoa valkoisuutta jollain kuviolla. Tämä kuvio nyt ei ole niin hallitseva kuin isompi olisi ollut, joten ehkä parempi. Hain myöskin loman aikana kuolleen jasmiininkukan tilalle saniaisen ja solmin sille amppelin. 

Betonikello on yksi kauiiten samassa paikassa pysyneitä esineitä täällä. Lätkäisin sen siihen puolihuolimattomasti heti kun saimme laminaatit makuuhuoneeseen. Siinä on pysynyt, hyvin oon osannut arpoa sille paikan. Taulun nurkasta roikkuu iki-ihana Nikaman Ranka-riipus, jonka sain joulupukilta. Ai kuinka ihana joulupukki. Eilen lähti muuten tilaukseen eräs odotettu, haikailtu, haaveiltu ja kuolattu juttu. Miksi vasta eilen, no siksi kun mun vanhemmat sponssas siitä puolet joululahjaksi, niin nyt jos koskaan sen raski näin puoliopiskelijabudjetilla tilata. 

8 kommenttia :

  1. Tuo betonikello on upea!!! Ja nyt jäi tätä uteliasta-ullaa mietityttämään kovasti, että mitä mahdoitkaan laittaa tilaukseen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, se valmistui ihan vahingossa, kun betonin jämillä päällystettiin eräs ruma roskakori, josta sitten myöhemmin irtosi tuo pohja, heti sain idean että reikä keskelle ja viisarit läpi. Hyvä kikka koukuttaa lukijoita, mutta sen verta voin paljastaa, että tilaus liittyy oleellisesti makuuhuoneeseen ja sen oleellisimpaan huonekaluun. ;)

      Poista
    2. Eräänlainen, näette muutaman viikon päästä! :)

      Poista
  2. uudet patjat? pinnasänky? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas viittaa uuteen verhoon, ei perheen jäseneen, jotenka mihinkäs me pinnasänkyä tarviittais. Patjatkin on melkolailla uudet. :)

      Poista
    2. No höh. Uus sängynrunko sitten :D

      Poista
    3. Sekin on muutaman kuukauden vain vanha, mutta ehkäpä aiemmista kommenteista saa osviittaa? ^^

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!