Chrome - Link Select -->

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

avoimet ovet

Meillä oli eilen avoimien ovien päivä, koko päivän. Tai ainakin sen 10 tuntia. Aamusta het haettiin tarvittavat tarvikkeet rautakaupasta, ja tultiin kotio touhuamaan. Minä olin maalihuuruissa, ja mies sahasi lankkua, listaa ja paneelia vuoronperään. Kunhan oli ensin hionu mulle maalausvalmiiksi seinät tuosta pikkuruisesta huoneesta. Seinät siis sai valkaisun, mutta niiden ohella myös ulko-ovet oli sama maalata, sisäpuolelta vain. Pari naapuriakin ehti päivittelemään että mitä kummaa te teette ja onhan teillä nyt varmasti lupa. Kun vanha talo ja plaaplaa. On lupa, kuulemma koko taloyhtiöltä. Hyvä niin; ei tuu myöhemmin satikutia. Enkä mää muuten olis. 


Viel on ens viikolle toiseen kertaan varsinaisella maalilla maalaus, laitoin pohjalle tuota niin paljon kehuttua Tikkurilan Otexia. Ja kyllä tarttu lakattujen ovien pintaan hyvin. Tiiä sitten oliko lakkaa niin kovin paljon jäljellä mutta kuitennii. Ei saatu tänään valmiiksi kokonaansa, maanantaina tilataan sähkömies ja sen käytyä saadaan kattopaneelit kiinni ja maalattua, laminaattikin laitetaan vasta kun oon maalannu ovet ja listat loppuun. Sanokaa mun sanoneen, että oon ihan superiloinen noista valkoisista ovista, kyllä on heti paljon kirkkaampi eteinen. Siis eteiset. 


2 kommenttia :

  1. Näyttää tosi hyvältä jo nyt! Huomattavasti raikkaampi kuin ennen. Otex on kyllä tiukkaa kamaa! (Itsekin valkaisin sillä melamiiniset wc:n kaapinovet). Tsemppiä urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppejäkin tarvitaan, minä jo kolmatta viikkoa flunssaisena ja mies muuten vain… Kyllä pitää laittaa muitakin projekteja varten korvan taa tuo otex, on menny vähän multa ohi koko maali. :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!