Chrome - Link Select -->

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

ikeoita

Ikea-haaste on pyörinyt blogeissa. En varsinaisesti oo keltään tätä saanut, mutta aloin miettiin että mitä kaikkea kyseisen puljun kamaa meiltä löytyykään. Ja löytyyhän meiltä. Ennemmin mulla on ollut vähän vihasuhde näihin isompiin kalusteisiin tuolta, mutta sittemmin hyvääkin kokemusta niistä kuulleena, ollaan näin puoliopiskelijataloudessa havaittu hyviksi ja lompakolle sopiviksi ratkaisuiksi monikin keltasinisen kalusteista. Käytän kuvituksena vanhoja kuvia! 

Makuuhuoneessa meillä on ikeaa keittiön jälkeen eniten. Het oven molemmin puolin on kolmioviset vaatekaappisysteemit, PAX-sarjaa, ovat kestäneet melkoisen hyvin tähän saakka. Kuva on otettu monta kuukautta sitten ennen lista-aikaa. 


Lisäksi makkarissa on Ikean sänky, tuo halvin ja yksinkertaisin malli. Siitäkin poistimme itsekseen sen päädyn, kun ei ollut mieleinen. Sängyssä on myös ikean patjat ja petarit, joihin ollaan oltu ihan hirvittävän tyytyväisiä! Muijan kynttiläkaappina toimii Bestå-sarjan yks kaappi, johon on tulossa lisäystä ajan mittaan. 


Vierashuoneen majoitus on järjestetty ikean PS-sarjan levitettävällä sohvalla, jos tuota nyt sohvaksi voi kutsua. Itse en ole kertaakaan siinä nukkunut, mutta kuulemma sopii vuoteeksi loistavasti. Eli siis hyvä on nukkua. Onhan meillä täälläkin kuvassa katsottuna oven vasemmalla puolella kaksiovinen PAX säilyttämässä liinavaatteet, ompelukoneen ja muuta sellaista. 


Vessan kaikki kaapit on tilattu samassa yhteydessä kuin keittiökin, allas on kanssa samaa sarjaa. Päätyminen näihin johtui ihan puhtaasti jokaisen kaapin täydellisen optimaalisimmasta koosta meän vessaan.



Keittiö koostuu ihan puhtaasti Ikean lastulevystä täysin ja kokonaansa. Koneisto on myös Ikean; valmistajan kohdalla luki kaikissa Siemens. On uunit, liesi, liesituuletin, astianpesukone ja jääkaappi-pakastin. Kaikki pelaa loistavasti ja koko keittiö sopii mielestäni asuntoon loistsavasti, niin mittojensa kuin näkönsä puolesta. Ei liian moderni mutta yksinkertaisen tyylikäs silti. Hana ja välitilalaminaatit on hankittu muualta. 

Nykyjään mun suhtautuminen ikeaan on muuttunut; sieltä saa ihan laadukastakin kamaa, kunhan vain ei osta niitä kaikista halvimpia ratkaisuja. Vaikka meillä on näinkin paljon ikean tavaraa, en koe asuvani katalogi-kodissa, vaan osaan yhdistellä erilaisia juttuja ja saan siten persoonallisemman kodin.  Paljon on tietysti myös pikkusälää; lampaantaljoja, kynnysmattoja, taulunkehyksiä, lamppuja ja kukkaruukkuja. Oonkin sitä mieltä, että oikeastaan kaikki kotimme Ikeat ovatkin mun mielestä leimattomia, sellaisia siis, joista ei heti ensinäkemältä välttämättä tajua sen olevan ikeaa. Bestå ja PS-Håvet vuodesohva ovat meidän kalusteista ehkä tunnistettavimmat. Näyttääkö teän mielestä meidän koti IKEA-kodilta? Onko meillä liikaa Ikeaa ja huomaako sitä? 

8 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, onhan nuo tuollaisia jokakodin ikeoita, mutta ilmeettömyydellään ja yhdistettävyydellään ansaitsi paikat meillä! :)

      Poista
  2. Samaa mieltä - kyllä ikeasta saa laadukasta. Pitää tunnustella ja kokeilla. Niin ja kuten sanoit, ei kannata valita sitä kaikkein halvinta mahdollista.

    VastaaPoista
  3. Ei näytä katalogilta, vaan oikein kivalta. Taitaapi meilläkin sitä firmaa löytyä, kun oikein alkaa miettiä. Eikä sillä oo musta väliä, mistä huonekalunsa ostaa, pääasia että tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, kiitos! Mä oon samaa mieltä, ja mehän tykätään! :)

      Poista
  4. Onko sänky ollut hyvä, toisin sanoen onko tukeva ja vankka? Samaa sänkyä tekisi itselle mieli, mutta kun hinta on niin halpa, niin pelkään, että on hemppula.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me kyseltiin kanssa tuttavilta joilla oli ollut, ennenku ostettiin että millanen oli, he sillon sano ettei ollu muutamaa kuukautta kauempaa kestänyt, ostettiin silti. Meillä ollu n puoli vuotta tuo, eikä kyllä oo miksikään menny, riippuu tietysti käytöstäkin… Eli voisin suositella ihan hyvin! :) Musta tuo on kauniin eleetön ja siro!

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!