Chrome - Link Select -->

perjantai 3. kesäkuuta 2016

tahaton tauko ( ja saattaa vielä jatkua )

On ollu mukamas niin kiirettä. Selityksiä. On ollu niin kivat ilmatkin. Lisää selityksiä. Mutta niin se vain täytyy myöntää, että tahaton tauko on tänne tullut, ja voi kuulkaat hyvinkin jatkua vielä toisenkin kuukauden. 

Meille kuuluu hyvää. Opinnot on tältä keväältä taputeltu ja aloitin harjoittelun/kesätyön muutama viikko takaperin. Vuorotyö ottaa paljon, ja kesäiset ilmat vielä enempi aikaa. Ollaan oltu työpäivien jälkeen pihalla niin paljon kuin mahdollista ja koti on jäänyt ihan oman onnensa nojaan. Kuulinkin yksi päivä lausahduksen, jolla voin hyvin puolustella siivotonta kotia; ''siisteyttään kiiltävä koti kertoo elämättömästä elämästä''. Joten suotakoon meille elämä ja kaaosmainen koti. Sitten sateella kerkeää siivota. 

Kansallisena siivouspäivänä kävimme myymässä turhia roippeita pois, ja yksi ostoskin tuli tehtyä. Vaikka ei mitään pitänyt... Iso valokirjain lähti muutamalla hassulla kympillä, joten kauan tuollaista metsästäneenä ostin pois kuleksimasta. Kuvassa myös Muotoiluinstituutin taidemyyjäisistä ostamani Heidi Katajamäen teos ''toisessa polvessa''. 

1 kommentti :

  1. Ihan hyviä selityksiä. Varsinki huiput ilmat niin harvinaista herkkua että niistä saa ja pitää ottaa kaikki ilo irti! Minäki törmäsin tuohon samaan lausahdukseen nyt vasta ja kyllä siinä joku totuuden siemen piilee, vaikkei nyt ihan kirjaimellisesti kärsikkään ottaa :D

    VastaaPoista

Kirjoitahan sana tai useampi!