Chrome - Link Select -->

perjantai 29. huhtikuuta 2016

diy porrasjakkara

Kun Valto siirtyi isojen poikien sänkyyn, tuli tarve myös yhdelle toiselle jutulle. Arkisin hän herää vasta kun käymme herättämässä aamulla päiväkotiin lähtöä varten, mutta viikonloppuisin hän köpöttelee sieltä yleensä ennen meitä, ja tietysti haluaa tulla meidän sänkyyn vielä joko jatkamaan unia tai herättämään meidät. Ja kun meillä on tämä erikoiskorkea sänky, hän ei itse sinne pääse, mikä on ollut hyvä, kun ei myöskään sitten sieltä tipu, eikä valvomatta siis olla päästetty meidän sänkyyn. Mutta nyt hällä on jo vähän järjellistä tuo kulku, niin osaa jo peruuttaa sieltäkin alas portaille ja niitä pitkin alas. 
Tähän asti meillä on ollut näiden nyt tekemieni tilalla IKEAn PS-porrasjakkara, mutta sitä ei muista eikä jaksa siirrellä edestakaisin kylppärin ja makkarin väliä, niin tarve makkariin omille portaille tuli. Ja halusin ne ehdottomasti myös vanerista, niin on yhtenäinen ilme, ja itse tekeminen oli luontaista. Tällainen simppeli porrasjakkara siis syntyi melko nopeasti. Kiitos vielä koulukaverille jeesistä! 


4 kommenttia :

  1. Nämä sun tekeleet on toinen toistaan kauniimpia! Oispa itselläkin mahdollisuus. Mää jo sanoin miehelle että nyt pitää muuttaa lahteen, että määkin pääsen tekemään näitä vanerijuttuja:D

    VastaaPoista
  2. Joo, tämmöstä pitäs pystyä harrastamaanki joddain! :D ..käsittelitkö muuten tuota vaneria millään UV-suojalla tai muulla mönjällä?

    VastaaPoista
  3. Vau! Missä teet sun kaikki hienot työt? Osaisipa itsekkin! :)

    VastaaPoista

Kirjoitahan sana tai useampi!