Chrome - Link Select -->

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

kylppärikin edistyy

Otsikon mukaisesti kylppäristä porisen tänään, on sielläkin töitä tehty. Vielä viikko sitten oli kaikki lähes justiin niin, kuin oli asunto ostettaessa. Sitten alko miehen ja hänen isänsä hihat heilua, parissa päivässä oli vanha seinä purettu, (uusihan on tehty parisen viikkoa sitten) kaakelit piikattu lattioista ja seinistä, putket pätkitty ja vesikalusteet poistettu. Nyt on mies tasoitellut seiniä hyvän laatoituspohjan saamiseksi, laajennuksen kohdalle on myös kerros laastia valettu, toinen kerros, joka tulloo sekä uuden että vanhan päälle, valetaan huomenna. Sitten vesieristeet seiniin ja laatoitus voi alkaa. Tänään haettiin asuntomessureissulla allas ja eilen roudattiin kylppärinkalusteiden materiaalit ylös. 

Ylemmässä kuvassa vanhaosa loppuu melkein het mun jalkojen oikealta puolelta, melkein kaksin verroin isompi kylppäri saadaan, neliöitä tulee pikkasen vajaa 4...

Tuo pikkuapulainen on niin ihana, mielenkiintoisia juttuja tietenkin löytyy raksalta vaikka millä mitalla, eikä paikoillaan malteta pysyä hetkeäkään, saa nykyisin jo vapaasti tuolla konttailla ja tukia vasten käppäillä. Minä tietenkin kuljen perässä ja vahdin ettei mitään luvatonta mene suuhun taikka mitään vaarallista päädy pieniin kätösiin.


2 kommenttia :

  1. Hauska kuva! Ja jännää nähdä, miltä kylppäri näyttää sitten valmiina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mekin ootellaan sitä melkoisesti, toivottavasti siihen ei mee enää kovin kauaa! :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!