Chrome - Link Select -->

maanantai 2. helmikuuta 2015

v niinkuin vauva

Multa on aiemminkin pyydelty vauvapostauksia, ja tuossa kyselyssäkin niiden perään huudellaan. Tässä tulee siis! Jos ei tippaakaan kiinnosta, skippaa tää! 

Vauva-arki on ihanasti lähtenyt käyntiin ja nautin melkoisesti hitaista pitkistä aamuista, vaunulenkeistä ja leikkituokioista. Vauva on toistaiseksi ollut helppo, helpompi kuin osasin toivoa. Syönnit tapahtuu pullosta, saa mun maitoa siten, kun ei tissit kelvannut. Siitä ei sen enempää. Pikkuinen myös nukkuu täysiä, kympistä kasiin öitä, plusmiinus tunti, heräämättä syömään. Näin on jatkunut joulusta saakka, muutamaa erilaista yötä lukuunottamatta. Isäänsä tullut unikeko siis. 

Meillä on myös kasvettu hienosti! Poika on nyt reilut 3kk ja painoa on jo lähes tuplat syntymäpainoa, eli vajaat 8kiloa. Pituutta on myös reilut 60cm. Ulkonäössä on kuulemma paljon molempia vanhempia, alussa näytti aivan äidiltään, mutta nyt on isänkin piirteet selvästi nähtävillä. Hirveästi jänskätään saako poika äidin vihreät vai isän siniset silmät. Hiukset oli vastasyntyneenä aivan tummat, mutta kummasti ovat vaalentuneet, kakkialta muualta paitsi niskasta. Päässä ovat silti vielä, yhtä tuuheana, taikka harvana, kuinka sen ottaa, kuin syntyissäänkin.

On hän oppinut monia asioita, juuri lauantaina pyörähti ekaa kertaa selältä mahalleen, ja nyt jo tekee sitä monta kertaa päivässä. Päätään kannattelee hienosti kauankin aikaa. Naurukin raikaa, ja hymy on todella herkässä, on niin iloinen rakas meillä! Kädet on löytyneet, ja niitä imeskelläänkin ja työnnetään suuhun jatkuvasti. Tarttumaote on vielä vähän hakusessa, mutta yritys on kova. Päristely ja kaikenlaisten äänten tuottaminen on kovassa huudossa ja varsinkin kiljumista kuullaan paljon. 

Pari viikkoa sitten aloitimme tosiaan vauvauinnin, ja yhden kerran ollaan käyty, viime sunnuntaina nukuttiin pommiin. Poika ainakin tykkäsi, tai ei ainakaan ollut moksiksaan uimassa, joten jatkamme ehdottomasti tuota harrastusta. Lisäksi jokapäiväiset lenkit on ainakin äidille hyväksi. Ja lenkin jäädessä väliin tuntuu poikakin olevan iltaisin kärttyisempi. 

Tulipas tästä pitkä postaus. Jos jokin kiinnostaa, laita kommenttia niin osaan vastailla justiin teitä kiinnostaviin juttuihin seuraavissa vauvapostauksissa. 

14 kommenttia :

  1. Miten ihania kuvia ja suloinen poitsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, poika on ihana, pakko aina saada kuviakin! <3

      Poista
  2. Voi kummin kulta♡ Ihana kun kirjotat hänestä tänne, pysyy Pohjosen väkiki kärryllä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mää vähän tässäkin ajan takaa, että porukat ja kaikki muutkin pysyy mukana! ;)

      Poista
  3. Mä en kestä, siis niinkuin hyvällä tavalla. Ihana pieni siellä! Nauti, vauva-aika menee niin nopsaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään meinaa kestää, justiin hyvällä tavalla. Meinaan pakahtua onnesta ja ilosta kun meille on annettu niin ihana vauva! Ja se menee totisesti nopeaa, huomaan sen itsekin, pitää yrittää nauttia ja elää tässä hetkessä! ;)

      Poista
  4. Voi miten sulonen, meiän mini on jo 9kk ja tuntuu et tosta ajasta on niin kauan :D Lastenvaatepostaus kiinnostaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös oo, meilläkin ihan kohta niin iso poitsu! ;) mihin se aika hurahtaa?! :) Lastenvaatepostausta oon itse jo luonnostellut, hyvä jos sille on ''kysyntää''.

      Poista
  5. Voi kuinka ihana!

    VastaaPoista
  6. Suloisuus. Onnea vielä oikein paljon!
    Mua ainakin erityisesti kiinnostavat vauvaan liittyvät jutut tulevaisuudessakin :)

    VastaaPoista
  7. Ihana pikkuinen teillä:) ihastuin kuvassa olevaan rannekoruun. Mistähän tuommoisia voisi hommata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on kyllä niin valloittava! Rannekoru on magneettikoru, voisin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Mutta se on saatu lahjaksi, ja niitä voi tilata http://www.magnetix-wellness.com/fi/ sivuilta. :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!