Chrome - Link Select -->

lauantai 6. joulukuuta 2014

6/12

Itsenäisyyspäivää kuomat! Me ollaan tänään ihasteltu taivaalta leijailevia valtavia lumihiutaleita, leivottu pipareita ja piparikylä, katsottu Tuntematon sotilas just sopivasti vauvan unien aikaan, siinä samalla tehty ruuaksi poronkäristystä perunamuusin kera ja nyt vaan ollaan. Kuudelta laitamma kaks kynttilää ikkunalla palamaan, ja het seittemältä tiiraillaan lahjojen paketoimisen ja muun olemisen ohella linnanjuhlia. Iltakävely ulkona tekis kutaa, mutta ei taideta uskaltaa, kun ollaan pojan kanssa molemmat vähän kipeänä.

Kupu on toista kuukautta odotellut jotain alleen, ja nyt sai niin söpön kylän. Vaikka itse sanonkin. Taannoin kuvun ostin erään vaateliikkeen konkurssimyynnistä, oli ollut somisteena. 
Vielä arvontaan liittyvä huomio; oon joutunut jättämään osan anonyymien kommenteista julkaisematta, kun niissä ei ole mitään nimimerkkiä/yhteystietoja, joten kurkkaa onko omaa kommenttiasi julkaistu ja kirjoita uudelleen nimimerkin ja spostiosoitteen kera, niin pääset varmasti mukaan arvontaan. 

12 kommenttia :

  1. Ihana piparkakkutalokupu!! Meille tulee kuulema piparkakkumetsä, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Metsää mekin mietittiin, olis ollu vähän helpompi mutta mies välttämättä tahtoi kylän. :D

      Poista
  2. Mahtavan näkönen talo! :)

    VastaaPoista
  3. Onpa kaunis kylä. Meidän tytöt yritti samaa, mutta meni aivan pipariksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, ompa harmi että pipariks meni, tuota oli kiva väkertää! :)

      Poista
  4. Aivan ihana talo ja kaunis tuon kuvun alla :))

    VastaaPoista
  5. Paljo maksoit sun lifefactoryn juomapullosta? Mietin et tilaisinko 650 ml classic cap -korkilla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä enää muista, kun tilattiin korkit ja pullot eripaikasta, että saatiin mieleiset. :) kolmen ja neljänkympin väliin muistaakseni…

      Poista
  6. Hei minäkin pulloasiasta kyselen :D mistä oot tilannu pullosi? En oo vielä mistään löytänyt 650ml harmaata pyöreällä kuviolla ,vaan sellaisella kuusikulmioisella ja se on mielestäni könkön näkönen :/ Ihan huippu tuo kylä,tuollaisen kuvun kun jostain löytäisi ,sopiva varmasti moneen juttuun ,ajattelin kokeilla ehkä itse tehdä pipari taloni/kyläni isoon lasipurkkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistähän nyt kysellään.. :D Verkkokauppa.com:sta tilattiin pullot, ja ruohonjuuresta toiset korkit molempiin, kun verkkokaupassa ei erikseen tuota pillikorkkia myydä. En minäkään löytänyt harmaata muuta kuin tuolla kuusikulmaisella, se on meillä miehellä ja mulla tummansininen pyöreällä kuviolla. Molemmilla flipcapit ja strawcapit noissa. :)

      Lasipurkkia minäkin aluksi mietin, hirvee kasa sokeria pohjalle ja siihen pystyyn, mutta tuo kupu oli vailla käyttöä ja tuossa valmiina (lasipurkki olis täytyny lähteä vielä ostamaan) niin siihen päädyimme ja mielestäni tuli kyllä tosi hyvä noin! :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!