Chrome - Link Select -->

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

erään tuolin tarina

Ette arvaa kuinka iloinen rouva täällä kirjoittelee!! Piipahdettiin ekstempore reissu Porvoossa, kauniissa kesäkaupungissa tänään päiväseltään. Kierreltiin pikkuputiikkeja vanhassa kaupungissa, lähinnä nautittiin ihanista jutuista silmillämme, kamerakin unohtu aamuhässäkässä kotio. Pihakirpparilla silmäni iskeytyivät nurkassa lojuvaan tuoliin. Kysäsin myyjältä onko tuoli kaupan. Myyjä vastasi että onkai se, mitä tarjoot. Heitin takaisin et sano sää lähtöhinta niin keskustellaan siitä. Vastaus oli ''miten olis vaik parikymppii?'' Mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun yritin peitellä innostusta. Tokaisin, ettei tuon hintaista tuolia voi tänne jättää, ja niin lähti Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Domus-tuoli uuteen, rakastavaan kotiin. Toki tiesin, että tuoli on huomattavasti arvokkaampi kuin myyjän ilmoittama hinta, ja vähän huijarilta tuntui olo kauppojen jälkeen. Myyjä selvästikään ei ollut tietoinen mikä tuoli hällä käsissään oli, ja mitä siitä huutokaupoissa maksetaan. Mielestäni tuoli on loistavassa kunnossa, tietysti pientä elämisen jälkeä on, mutta kaikki on melko huomaamattomia ja täysin ymmärrettäviä. 

Heti alkoi visiot pyöriä, että olisko valkoisena tuoli paras meän kotiin, mutta hetken ajattelin sitä tuollaisena katsella ja tuumailla että josko vain lakkapinnan uusisi, vai mitä tekisi. Onko ehdotuksia? Tarkkaa sijoituspaikkaakaan sillä ei vielä ole, mutta seilailkoot ja etsikööt paikkaansa vielä. 


32 kommenttia :

  1. Ei oo totta! Miks mää en tee koskaan moisia löytöjä! Huippu! :) Minusta tuo on kaunis tuonvärisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille taas samanmoisia huippulöytöjä pilkkahintaan on sattunut kohdalle jo useampia… :) Minäkin pidän tuosta väristä, taitaa saada vain uuden lakkapinnan ylleen.

      Poista
  2. Huippulöytö. En lähtisi selkeitä design-huonekaluja muokkaamaan,ellei olisi aivan toivottomassa kunnossa. Jotekin se juttu katoaisi siitä. Todella kaunis noin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Paikoitellen on niin huono lakkapinta, että se varmaan täytynee uusia, mutta muuten taidetaan jättää tuonlaiseksi! :)

      Poista
  3. Apua mikä löytö!!. Oikeaan aikaan olit paikalla :)

    VastaaPoista
  4. OMG!!! Oon sulle super-mega-kateellinen! Olisin kotiuttanut minäkin tuolla hinnalla.

    En maalaisi valkoiseksi, lakkaisin vaan - hyvä tuon värisenä ja kalusteen "henki" säilyy. Pähkäilen samaa sohvapöydän kanssa, jonka tänään vaihdoin kahvipakettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, varmasti moni muukin…

      Päivän tätä mietittyä, oon tullut samaan tulokseen, että lakkapinta vaan uusiksi, muutoin annan olla. :) Sohvapöytäsi kanssa tekisin samoin tai valkoinen pöytälevy ja jalat entisellään, kävin jo kurkkaamassa… :)

      Poista
  5. Älä missään tapauksessa tee mitään ! Kaunis tuollaisenaan , elämä saa näkyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, lakkapinnan uusiminen olisi kuitenkin järkevää, enhän halua tuolin menevän pilalle esim nesteiden läikkyessä sille, kun paikoitellen melko huonossa hapessa lakkapinta. :)

      Poista
  6. Apua, mikä löytö! Mutta etsivä löytää, niin se menee :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä, kiitos paljon, oon ihan hirrveän onnellinen tästä! :)

      Poista
  7. Täydellinen kaunotar ja huippuhinnalla! Onnentyttö! :)

    VastaaPoista
  8. Älä kiltti tee mitään tuolle, se on kaunis juuri noin. Onnittelut hyvistä kaupoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saas nähhä, niinkuin useille jo vastasinkin, paikoitellen lakkapinta on niin huonossa hapessa, että se olisi melko järkevää uusia, mutta muuta muutosta en varmaan uskalla alkaa tekemään. Kiitos! :)

      Poista
  9. Oi mikä kaunotar juuri noin!

    VastaaPoista
  10. Onko tämä tuolivanhus jokin merkkitavara? Tollo ei tajuu ja pitää tuota ihan rojuna :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tollo ei vissiin osaa myöskään lukea ;) tekstissä nimittäin lukee tuolin olevan Ilmari Tapiovaaran suunnittelema Domus-tuoli. :)

      Poista
    2. Eikös tämän alkuperäinen hinta oo satoja euroja! Mikä löytö kerrassaan <3

      Poista
    3. Joo, uutena näistä saa pulittaa PUOLI TUHATTA euroa. Käytettyinäkin näitä näkee vaan yli 200euron myynnissä. Eli oikein passeli hinta oli tällä yksilöllä mun lompakkoa ajatellen! :)

      Poista
  11. Ihana ! Minä ehkä hioisin ja lakkaisin ni se vähän vaalenis ;-) mut miettisin kyllä sitäki..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! :) Tuota mekin ollaan harkittu, mutta jäänee ainakin vähäksi aikaa ihan vanhaan asuunsa.

      Poista
  12. Toisen romu toiselle aarre. Ihana tuoli, just tommosenaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, joo metki ollaan tykästytty, eikä varmaan ainakaan lähitulevaisuudessa olla tätä sittenkään maalaamassa.. :)

      Poista
  13. Huippulöytö! Älä maalaa, pliis. Niin moni maalaa hienon puupinnan peittoon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, oon niin onnesta soikeena tästä! Nyt näyttää onneksesi siltä, ettei lähitulevaisuudessa ainakaan olla maalaamassa. Myöhemminkin tod näk uusitaan vaan lakkapinta. :)

      Poista
  14. Wau! Itse olen ollut myös vastaavan tapaisissa löytötilanteissa, joissa naamaa yrittää pitää perus lukemilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaupa juuri, eikös tunnu hassulta että useasti myyjillä ei ole harmainta hajua heidän tuotteensa arvosta. Siinä sitten yrittää olla pokkana :D

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!