Chrome - Link Select -->

tiistai 29. tammikuuta 2013

ohjeellista


Pyydettiin ohjetta kakkutikkareihin. Teimme kakkupohjan ihan normaalista kääretorttupohjasta.
Saimme aikaan 24 kakkutikkaria, määrä riippuu tietysti siitä, miten isoja palloista tekee.

Eli:
4 kananmunaa
2dl sokeria 
1/2dl perunajauhoja
1 1/2 dl venhäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Vaahdota munat ja sokeri
2. Yhdistä keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
3. Lisää koko tai puolikkaaseen taikinaan 2 tai 1 rkl kaakaojauhetta
4. Paista levyksi 225 asteisessa uunissa.
5. Murenna jäähtynyt torttupohja käsin kulhoon, sekoita joukkoon 
haluamasi määrä tuorejuustoa ja marmeladia. Seos saa olla paksua. 
(Me laitettiin taikina puoliksi ja kumpaankin puoleen sekoitettiin 200g tuorejuustoa.)
6. Pyöritä palloiksi ja jäähdytä vähintään tunti. 
7. Sulata kuorrutus suklaa n 200g, kasta tikkujen toinen pää
 suklaassa ja työnnä tikkujen suklaapäät kakkupalloihin.
Kasta tikkarit kevyesti suklaaseen tai levitä suklaata lusikan avulla. 
Valuta ja anna suklaan jähmettyä hetki ennen nonparelleja. 
8. Pistele kakkutikkarit pystyyn johonkin, tai jätä pallopuoli alaspäin 
leivinpaperille ja siirrä tikkarit jääkaappiin jähmettymään.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kirjoitahan sana tai useampi!