Chrome - Link Select -->

perjantai 3. huhtikuuta 2015

uuden kodin köökkiä

Nyt se uus koti on ihan totisinta totta! Huomenna ehkä saamme jo avaimet, mutta ihan viimeistään tiistaina. 

Köökki on jo päätetty, ja tämmönen siitä on tulossa. Mahdollisimman vähän säilytystilaa turhille tavaroille, joita muuten alkaa hamstrata. Musta taso ja kodinkoneet ja mahdollisesti vielä hanakin, jos sellaisen onnistumme astianpesukoneliitännällä löytämään, tuovat särmää muutoin niin vaaleaan ja valkoiseen keittiöön. Ja koko kotiin. Keittiö on melko pieni, ja siitä menee yksi seinä umpeen vessan laajennuksen myötä, mutta avaamme sitä lisää sitten taas ruokailutilan ja olohuoneen suuntaan. Avokeittiö siis on tulossa. Jääkaapiksi haaveilemme mustaa täyskorkeaa Smegiä, saas nähhä mihin lopulta päädymme. Joku yksistään törröttävä jääkaappi olisi kuitenkin tarkoitus hankkia. Ja avohyllyjä tulee varmasti johonkin kohtaa keittiötä, mutta vielä ei oo niille suotu sen kummempia ajatuksia. 
Nyt oomma myös miettiny tarpeeksi tuota lattiahommaa, ja ollaan päätetty antaa mahdollisuus vahatulle parketille. Sitä tulee setä katsomaan het ens viikolla, joten se saa antaa meille tarpeeksi hyvät syyt pitää tuo puunväri valloillaan koko kodissa. 

Jännittää niin paljon osataanko tehdä oikeita ratkaisuja, ja toivotaan todella, ettei mitään ikäviä ylläreitä tule ainakaan tuossa ihan ekana olevassa hommassa, vessan laajennuksessa. Huomenna aattelimme mennä katsastamaan laattavalikoimaa, ja jos päästäis niissä jo jonkinmoiseen päätökseen! 

6 kommenttia :

  1. Millä ohjelmalla oot suunnitellut keittiötä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on keittiösuunnittelijan tekemä havainnekuva, mutta kun pyörittelin itse keittiötä niin tein Ikean ohjelmalla. :)

      Poista
  2. Saanko kommentoida keittiötä? Siihen ei näytä juurikaan jäävän työskentelytilaa? Lähinnä yhtenäistä kokkailu/leipomatilaa ei sinulle tuohon jää lainkaan. Noilla lyhkäisillä pätkillä ei tahdo pärjätä, pienessäkään perheessä. Koska tasothan ei ole tyhjiä, noille suunnitelmassa oleville pötkille tulisi mahtua kahvinkeitin jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään saat :D Kyllä me oomma miettineet tämän, ja näköjään unohdin mainita, että meille tulee extrasyvä taso, eli 75cm, niin kyllä siitä jo paljon tulee tilaa lisää. Toinen juttu, että meillä nytkin on kahvinkeittimet jne kaapissa, joten ne ei vie uudessakaan keittiössä pöytätilaa. Sitten kolmanneksi, ruokapöytä tulee ihan hollille, niin siitäkin saa tarvittaessa lisätyöskentelytilaa. Ja vielä neljäs juttu, aiomme tehdä pyörillä kulkevan ''saarekkeen'' joka kanssa antaa työskentelytilaa, joten älä huoli, kyllä me mahdutaan leipomaan ja ruokaa laittamaan! :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!