Chrome - Link Select -->

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

viikon päässä

Ekstempore loma häämöttääkin jo viikon päässä. Mies sai lomaa, ja muutkin matkustamiseen liittyvät asiakirjat ja vakuutukset on hoidossa. Enää puuttuu kohde. Miehelle tämä on ihka ensimmäinen ulkomaanmatka, ainakin mikäli Tallinnan ja Tukholman risteilyt jätetään laskuista. Tästä syystä oomme päätyneet kohdemaan valinnassa Kreikkaan. Pidän sitä turvallisena paikkana aloittaa reissaaminen, ja kreikkalaisesta ruuasta ainakaan meän herra ei voi kieltäytyä, joten sen puoleenkin kohde on erinomainen. 

Mutta minne Kreikkaan? Haluaisimme kohteen olevan rauhallinen, ja oomme pohtineet Santorinin saarta, onko kenelläkään kokemuksia? Tai onko heittää muita paikkoja vielä funtsittavaksi? Äkkilähdöissä on runsaasti vaihtoehtoja, ja tähän aikaan ne saa melkoisen edullisesti. Kuvat on Apollomatkojen sivuilta, hotellista, johon olemme nyt kallistumassa. Mutta niitä kokemuksia, onko kukaan ollut juuri tuossa Anemos Beach Lounge-hotellissa, aikaa on vähän, joten kuulen mielelläni vinkkejä ja vihjeitä. Myös tieto paikoista joissa kannattaa tuolla ollessa käydä tai ravintoloita joita suosittelette kiinnostaa.  


maanantai 28. huhtikuuta 2014

parempaa safkaa

Viikonloppuisin kerkeää tekemään vähän parempaa safkaa, ja syömään kunnolla yhdessä. Lauantaina kokkasimme(lue; mies kokkasi) lehtipihvejä ja ranskiksia, sen kanssa miehelle kreikkalaista salaattia ja mulle kasvisgratiinia.  Meillä mies on innokas ruoanlaittaja. Minä taas hoidan leipomisen, aina kun on tarvetta. Nyt olis aika pyöräyttää munkkitaikina ja paistella vapuksi vähän herkkuja. Ei muistettu laittaa simaa tulemaan, joten on tyydyttävä kaupan simaan, joista Marlin kyseinen juoma on ihan hyvääkin. 


lauantai 26. huhtikuuta 2014

PET

Kaupungilla käydessä kävelin ohi liikkeen, jossa oli kaikki Sagaformin tuotteet -50%. Täytyihän kurkata josko sattuis olemaan tuota lasista pulloa kaupan. Eihän sen normaali 19,90€ hinta muutenkaan päätä huimaa, mutta on tuntunut turhakkeelta koko pullo, joten siksi en ole vielä ostanut. Olihan siellä. Myyjä myi viimeisen, eli näytekappaleen, ilman pakettia -75% hintaan, ei jäänyt montaa euroa pullolle hintaa. Tämä tyttö on iloinen löydöstään ja juo mieluusti tuon pullollisen verran vettä päivässä [aiemmin ei oo oikein kraanavesi maistunut]. Jääkaapissa se aina on kylmässä, iltaisin täytän sen uudelleen ja aina kaapilla käydessä juon ensteksi lasillisen vettä. 

perjantai 25. huhtikuuta 2014

niistä seinistä

Lupasin puhua seinistä. Nämä kolme kuvaa näyttää teille meidän seinien tilan. Niissä näkyy niiden rosoisuus ja eläväisyys. Remontin edetessä mietimme pitkään aletaanko tasottamaan, mutta tulimme siihen tulokseen että tasoitamme reiät ja isommat kolhut, mutta loput saa jäädä. Munsta ne kertoo täällä eletystä ajasta, ja talon vanhuudesta. Päivittäin kun näitä katsoo, miettii, että tämä fiilis mikä näistä syntyy oltais laitettu piiloon. Onneksi ei laitettu. 

Rosot ja epätasaisuudet ei näy jos niitä ei osaa katsoa. Ne ei pomppaa silmille, kun ne ovat lähes kaikki melko korkealla. Uudessa talossa seinien tasaisuus olisi mun mielestä ihan ehdoton, siellä rosot ja tälläiset lohkeamat häiritsisi, mutta täällä ne tuo sitä jotain jännää fiilistä. Näistä kuvista on hankala hahmottaa rosojen kokoa, ja ne näyttääkin näissä suurilta ja huomattavilta, mutta oletteko laajempia kuvia katsoessa tällaisia huomanneet? Ja näitä tosiaankin on joka seinällä. Katosta puhumattakaan. 


Mitä työ ootte mieltä, saako rosot näkyä vai olisko pitäny sliipata kaikki piiloon? 

tiistai 22. huhtikuuta 2014

ajat sitten

Patteri on vaihtunut, ajat sitten, oon vaan unohtanut kertoa. Sievä kun mikä, pitäis vaan saada aikaiseksi maalata sen alta valumat poissa näkyvistä. Kukaan ei myöskään kertonut että paikka tulee vaihtumaan hiukan reunemmaksi, jotenka aiemman patterin paikalla ollut maalaamaton kohta jäi näkyviin, ja näkyy myös aiempaa patteria leveämmistä raoista. Saas nähhä miten tuon ratkaisemme, mutta sievä se on. Vanhan tyylinen, mutta ihan uusi ja henkii myös nykyaikaa. 


Ajattelin joku päivä kertoa meän asunnon seinistä, siitä miksikä ihastelen niitä joka päivä. Pitäis varmaan osata kuvata ja havainnollistaa se asia. 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

unelmoija

Täällä on haaveiltu ja haaveiltu. Niinkin paljon ettei tänne oo yhtään inspistä kirjotella. Kyllä mää tahtoisin suuuuren parvekkeen jota voisi laitella kesä kuntoon, johon paistais kesäisin aurinko ja josta vois tsuumailla muailman menoa. Kyllä olis tämä rouva ilonen siitä. Mutta meidän n 1neliömetrin kokoinen ulkokaistale vierashuoneemme yhteydessä ei oikein anna tilaa yhtään millekään. Katsotaan keksinkö sinne mitään kesäistä piristystä. Vähällä käytöllä se varmaan tuloo olemaan muutoinkin kesällä, sisäpihalla kun on ankeat maisemat, eikä aurinkokaan sinne paistele. 

Piristää silti haaveilu, varsinkin keltainen ja vihreä haaveilu. Mitäs meille muuta, säästösyistä ei yhtään mitään erikoista. Kesämpänä meitä odottaa toivottavasti jokin kiva paikka Välimeren rannalla. Koitan ryhdistäytyä. Jos teillä on postausideoita [joita mulla ei oo sitten yhtään] saa laittaa kommenttilla tulemaan, kuulisin toiveitanne mieluusti! 

Piti vielä huikata, että laskuri pomppas juur 100 000 yli, kohta vuoden verran blogi ollut pystyssä ja teitä on käynyt täällä melkoinen määrä, pysykää kanavalla! 

tiistai 8. huhtikuuta 2014

keltaista kevättä

Kyllä se kevät on täälä, ollu jo hetken verran. Sen verta kivasti paistelee aurinko päivät pääksytysten. Meillä saadaan nauttia auringosta pääosin makuuhuoneessa, kun se on ainoa huone etelään päin, mutta kyllä alkaa näkyä muutoinkin valoisuus toisissa huoneissakin. Eikä vähäisimmin sen tähden, kun saatiin ihanat äitini virkkaamat tuotokset kotio, molempaiset pääsivät käyttöön heti. Keltainen on ollut kauan lempivärini, ja tykkään siitä eniten näin keväisin. 



Vessassa saamme tallustella nyttemmin pyöreällä ja älyttömän pehmeällä sekä käsittämättömän pirteällä matolla, kyllä vain päivät alkaa iloisemmin! Ruokailuhuoneessa meitä ihastuttaa paperiinista virkattu kevät liina, jota oon aikonut monta kertaa itsekin kokeilla tehdä. Kiitosta suuresti äiti vielä kerran näistä! Mulla on siis täten ihan maailman paras äiti! Ohrien seassa olevat Pentikin höyhentäytteiset lasimunatkin ovat viimevuoden pääsiäislahjaa meän äitiltä! 

Saako kevät teidät kaipaamaan valtavasti keltaista ja vihreää, niinkuin mut saa? 

perjantai 4. huhtikuuta 2014

koko viikko

Tällä viikolla on mm

-jätetty sänky petaamatta

-kylvetty ohraa pääsiäiseksi

-rakastuttu kuivattuihin mansikkoihin (näköjäänsä aika sinisessä valossa)

-vaihdettu huhtikuulle

-katseltu monet päivät auringon leikkiä sisäpihalla

-kaivettu kaappeja ja löydetty unohduksissa olleita juttuja.

Näiden lisäksi ollaan käyty salilla, hermoiltu ja soitettu ehkä tuhat puhelua.

Nyt nokka kohti pohojosta ja ristiäisiä, saadaan yksi kummilapsi lisää!