Chrome - Link Select -->

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Sain tunnustuksen

Otsikon mukaan sain tunnustuksen sula mahdollisuus -blogin Niinalta, kiitos valtavasti siitä, et tiedäkään kuinka kivalta tuntui saada tällainen 'palkinto'! Palkinto on Best Blog, jota bloggarit kierrättävät uusien tai alle 200 lukijan blogeissa, ja täten antaa myös vähän näkyvyyttä kyseisille tunnustuksen saaneille. 

Ohjeet palkituille:
  • Nimetä ja kiittää palkinnon antajaa
  • Vastata kysymyksiin ja laatia uudet
  • Antaa palkinto eteenpäin uusille tai alle 200 seuraajaa omaaville blogeille
  • Vierailla muissa palkituissa blogeissa
  • Ilmoittaa palkinnonsaajablogeille palkinnosta


Mulle kymmenen kysymystä oli seuraavat : 

1) Mitä osa-alueet elämästäsi eivät päädy blogiin? En kerro täällä avioliitostani, perheestäni taikka muusta sosiaalisesta elämästä juurikaan. Pidän nimetkin omana tietonani. Tämä on tuntunut luontevalta ratkaisulta ainakin tähän saakka. 
2) Kirja, jota et malttanut laskea käsistäsi? Luen nykyään tosi vähän kirjoja, tuntuu että koulukirjojen kanssa saan viettää tarpeeksi aikaa, joten oon keskittynyt vain ja ainoastaan blogeihin ja sisustuslehtiin. Mutta aikoinaan kun luin, taisi olla Täällä pohjan tähden alla -trilogia aika nopeasti luettu sairaalassa, ja seuraava osa piti saada heti käsiin kun edellinen loppui. Todella koskettava ja hieno tarina.
3) Mieleenpainuvin matkamuistosi? Hmm, mieleenpainuvin taitaa olla vuodelta 2009, Amerikasta, kun ajoimme maan halki idästä länteen, keskivaiheilla roadtrippiä yöllä ajaessamme jouduimme pysähtymään tielle tulleen Myskihärkä/Puhveli/Biisoni-lauman vuoksi. Pelottavaa kun omaan suuntaan kaikki neljä kaistaa oli täynnänsä niitä elukoita. Onhan noita iloisempiakin muistoja, mutta tämä nyt ensimmäisenä pomppasi mieleen. 
4) Mitä muuttaisit kodissasi seuraavaksi, jos raha ei olisi este? Hankkisin unelmieni sohvan. Täysnahkaisen valkoisen yksinkertaisen ja siron sohvan. Jos raha ei olisi este. 
5) Mikä on takuuvarma kevään merkki kodissasi? Värien näkyvyys, oon pyrkinyt ripottelemaan pieniä raikkaita värejä sinne tänne tuomaan iloa ja aurinkoisuutta. 
6) Millon viimeksi nauroit kippurassa? Eilen illalla eräälle lastenlaululle joka tuli mieleen, mieheni katsoi mua ku hullua ku yksikseen nauroin illalla sänkyssä. Aamulla mietin miksi sille oikein nauroin. 
7) Keneltä haluaisit yllätysvierailun? Ihan kenen vain yllätysvierailu tuntuisi kivalta, eritoten rakkaiden ystävien, jotka asuu kauempana. Myös ilomielin toivottaisin äitin tervetulleeksi! 
8) Kuka esittäisi sinua elämästäsi kertovassa elokuvassa? Minä itse. 
9) Ikimuistoinen luontohetki? Vuodelta 2008, olimme perheen kanssa Lapinreissulla heinäkuussa, sain kuin sainkin kiivettyä kaikkien muidenkin sisarusten tavoin Saanan huipulle, vaikka vain noin kuukausi sitten linkutin vielä kepeillä ja liikuin pidemmät matkat pyörätuolilla. Ikimuistoinen. 
10) Voitko jakaa jonkin lapsuusmuiston? Lapsuus kesien juhannukset on olleet aina ihania serkkujen ja sisarusten kanssa mummolassa, vesihiihto, melonta, uiminen, lätyt, mansikat ja juhannusjuusto ovat kuuluneet aina näihin kesiin. 
Tällä kertaa en jaksa tunnustuksia antaa, mutta oli kiva miettiä noita kysymyksiä, kiitos niistä! 


7 kommenttia :

  1. Jee, onnea tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista
  2. Onnea tunnustuksesta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksista, niitä oli myös hauska lukea. Mulla on ollut haaveena tuo roadtrip Amerikan halki, mutta enpä vielä ole saanut aikaiseksi. Nauratti tuo lastenlaulurepeilysi, mikä biisi oli kyseessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! Lastenlaulun nimeä en muista, vai oliskohan ollu ihan vaan runo mutta sanat meni jotakuinki näin; kevät on kevät on aurinko paistaa, hauska on auringon lettuja maistaa... Oonkohan keksiny ihan omasta päästä :D

      Poista
  4. Löysin juuri blogiisi, vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että löysit, toivottavasti viihdyt ja jäät seurailemaan! :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!